27. Moraalinen vastuu

Tänään puuhasimme Hatkan kimpussa. Kokoaminen on ollut jokseenkin hidasta verrattuna purkamiseen. Hitaus johtunee osittain luopumisen tuskasta. Projekti on ollut mielenkiintoinen ja olen nauttinut työskentelystä Villen kanssa. Kymmenlapsisessa uusioperheessämme kahdenkeskinen tekeminen on harvinaista herkkua.

Minulla ainakin asiaan liittyy myös moraalista ahdistusta. Onhan Hatka melkoinen ohjus ja ainakin näin äidin näkökulmasta pelottava ja vaarallinen kulkupeli.

Hatka siirtyy keskimmäisen lapseni kulkuneuvoksi. Hänellä alkaa polte tielle olla jo melkoinen. Seppo on ajellut aiemmin kevarilla ja luotan hänen ajotaitoonsa, kyllä.

Entä, jos hän sittenkin joutuu onnettomuuteen? Pohdinko loppuikäni sitä, että olen ollut mukana tekemässä pyörää? Onko mahdollinen kolari seurausta jostain korjauksessa huomiotta jääneestä viasta? Ovatko pultit ja mutterit riittävän hyvin kiinnitetty? Tätä vaihetta en osannut työn alkaessa ajatella lainkaan.

Kyllähän se poika itselleen pyörän hommaa, ilman muuta. Jos ei Hatkaa, niin jonkun toisen. Hänen lisäkseen suvussa muitakin motoristeja ja mikäli merkit näyttävät oikein, lisää on kasvamassa. Maalla on nimittäin ollut jo muutaman viikon Suzuki GS 125s purettuna kodinhoitohuoneessa. Ei taida pelolle olla loppua näkyvissä.

Toteutanhan tässä myös omia haaveitani. Täyttäessäni aikoinaan, kauan sitten, viisitoista vuotta, toivoin kovasti saavani mopon lahjaksi. Odotin sitä ihan tosissani, koska sellaista oli vähän lupailtu. Känninen isäni ei ilmeisesti lupauksiaan muistanut, ei ainakaan pitänyt. Hivenen oli karvasta saada syntymäpäivälahjaksi ruutuvihko ja värikynät.

Kasvattajana olen itse pyrkinyt pitämään lupaukseni. Olemaan reilu ja oikeudenmukainen, vaikka se on joskus valtavan vaikeaa. Maailma kun ei aina ole reilu ja oikeudenmukainen, vaikka kuinka haluaisi.

26. Edistystä!

Ensinnäkin täytyy tunnustaa, että bloggerin ajoitettu julkaisutoiminto oli minulle liikaa. Palattuani maalta pääsiäisen vietosta, havaitsin lauantain päivityksen olevan ties missä. Anteeksi.

Projekti on pulpahtanut aivan uudelle tasolle.

EURO, EURO, EURO, EUROOOO! Euro, Euro, EUROO!

Tummanpuhuvat miehet huutavat teräksisen kovalla ja pistävällä aksentilla Barcelonan torilla lauantaiaamuna. Meteliä, hälyä, ryminää ja pauketta.

Iloinen retkikuntamme (tytär, vävy, sisar ja minä) oli lähtenyt aikaisin elämysmatkalle markkinoita seuraamaan. Mitään erityisiä ostohimoja ei ollut, mutta kokemuksiahan tässä hamuttiin.

Hatkan satulathan ovat pinnoituksen tarpeessa. Kaatumisen aiheuttama asfaltti-ihottuma ei laastarilla korjaannu. Siinä se oli, suoraan edessäni. Koju pullollaan erilaisia päällystykseen sopivia materiaaleja. Pakkasenkesto voi olla niin ja näin, mutta ensiapu on ainakin puuhattuna. Periaatteesta piti tinkiä hinnasta. Hurjat 9 euroa jäi maksamaan 140*100 cm pala päällystettä. Kylläpä kävi peikkomainen flaksi!

Sisar ja tytär löysivät sataman lähistöltä aivan upean bootsikaupan. Saappaat olivat laadukkaita eli kalliita. Niin kauniita ja persoonallisia. Itse en tohtinut edes kokeilla näitä luomuksia, mutta hyvin kuulema lesti sopi suomalaiseen jalkaan. Tarvinneeko erikseen mainita, että kauppojahan siellä tehtiin. Vähän haikeana esittelin hankkimiani järkeviä ja tylsiä työkenkiä. Naiset patseerasivat ylpeinä bootseissaan. Matolla toki vain, kun kengät tulee vielä pohjata. Käytännöllisenä (=kateellisena) ihmisenä pohdin sitä, miksi kengät myydään siten, että ne pitää viedä suutariin ennen käyttöä.

Espanjaan sain puhelun varaosamyymälästä. Battery tray on vihdoinkin saapunut. Tapahtui, vaikka olin jo hivenen epäuskoinen.

Tavoite on saada pyörä kasaan huhtikuun aikana. Joko toukokuussa tärähtää käyntiin?

25. Taistelu väsymys

Osan odottelu alkaa tympiä. Kaikki ulkomailta tilatut kolskeet ovat saapuneet jo aikaa sitten. Odotamme vain ja ainoastaan sitä yhtä ainoaa palikkaa, jonka tilasimme suomalaisen, valtuutetun huoltoliikkeen kautta uutena. Halusimme, että battery tray on tuoretta muovia ja taatusti sopiva. Homma ei nyt etene ennen sen saapumista.
Ville oli viikonloppuna vaihtanut vanhan mittariston sisuskalut ehjiin kuoriin. Tinannut, mutta ei turannut, eli nyt mittaristossa on alkuperäiset Hatkan kilometrit näkyvissä. Paikalleen mallattu takahäkki antaa muodot jo mukavasti esiin. Hatkasta tulee oikeasti melko loihakka peli.
Itse vietin viikonlopun maalla ja Ville pakersi yksin pyörän kimpussa. Lievittääkseni tästä aiheutunutta huonoa omaatuntoa, aion huomenna paneutua rekisterikilven uusimisen haasteisiin. Hatkan kilpi on taittunut kahtia, eikä sitä voi ehjätä.
Mihin moottoripyörissä ripustetaan karvanopat? Wunderbaum lienee melko turha? Olen vakavissani alkanut pohtia yksityiskohtaa, joka erottaa Hatkan muista samankaltaisista. Siitähän on nyt tulossa hyvin alkuperäisen näköinen. Jos jollain on hyviä ideoita, niin otetaan lämmöllä vastaan.

24. Voimaantuminen alkaa

Hatkan osat ovat nyt käytännöllisesti katsottuna hankittuna. Pieniä puutteita toki löytyy, kuten ohjaustangon painot, etujarrunestesäiliö ja joku ruuvi. Kovin ovat pieneksi kutistuneet tarpeet ja hyvä niin. Huteja ei vieläkään ole maailmalta tilatuissa osissa ollut, mutta vielä on paketteja matkalla.

Ville on viettänyt maalinhuuruisen lauantain varastossa ja saanut ihmeitä aikaan. Dremel osoittautui loistavaksi peliksi pikku fiksausten pohjatöissä.
Viikonlopun saldona Hatkan nousu raadosta uljakkaaksi pyöräksi edistyi melkoisesti. Yläkolmio asennettuna. Ramair ja siinä kiinni oleva metallihärpäke paikoillaan. Ajovalo kiinnitettynä ja kahvat vaijereineen paikoillaan. Pakoputket, syyläri ja äänimerkki kiinnitetty. Mielenkiintoista oli esimerkiksi pakoputkentiivisteiden vaihto. Sinänsä helppoa, mutta eipä ole koskaan tullut ajateltua edes moista puuhaa. Oppia ikä kaikki.

Öljynsuodattimen irrotus oli melkoinen rehoo. Työkalumme eivät ehkä olleet ihan viimeisen päälle parhaat ja menetelmät sen mukaisia. Lopulta lyötiin ruuvimeisseli läpi suodattimesta ja käytettiin apuna putkipihtejä sekä vasaraa. Ei kovin kaunista katsottavaa, mutta niin vain tuli sekin homma tehtyä. Koneessa oli öljyä jäljellä vain nimeksi. Nyt kiinnostaa kovasti, mitä kuivat vuodet ovat saaneet Hatkan sisuskaluille aikaan. Moottorin sivuposki on vaihdettu ja nesteet ostettuna. Periaatteessa öljyt ja jäähdytinnesteet voisi kaataa sisälle koneeseen, mutta päätimme antaa innon vielä yltyä. Kytkin kiinnitettiin paikoilleen ja sen verran saatiin kokeiltua, että vaihteet tuntuivat toimivan ihan ok.

Hatkassa on letkuja, piuhoja ja vaijereita paljon. Jotenkin kuvaavaa tälle on se, että seisontatuestakin lähtee joku piuha. Miksi ihmeessä? Valistunut arvaus on, että jossain syttyy varoitusvalo, jos pyörä lähtee liikkeelle seisontatuki ala-asennossa.  Voin olla väärässäkin.

Tankki mallattiin paikoilleen ja kas, etukeula näytti jo sangen somalta.



Voimaantuminen alkaa

Kunhan takarengas saadaan fiksattua ja tasapainotettua, päästään kasaamaan takaperää

23. Ergonomiaa keski-ikäisille

Meidän piha-alueelta voi hyvällä tuurilla bongata urheilullisen, hoikan, kauniin, jäntevän ja lihaksikkaan naisen. Kesällä hän kurvailee sulavasti moottoripyörällään. Valitettavasti se en ole minä, vaan naapurin rouva.

Yhtä valitettavaa on se, että olen keski-ikäinen, hiljalleen paksuneva, huonokuntoinen lyyhertäjä. Ikänäkö alkaa vaivata ja kaikenlainen kyykistely ja pinnistely tuntuvat vähintäänkin vastenmieliseltä. Pakko on ottaa ergonomiset ratkaisut käyttöön ja luopua visiosta sankarimekaanikosta, joka ilman työkaluja oikoo pellit ja kiertää mutterit paikoilleen.

Heikkoa selkää ja taipumusta närästykseen voi kompensoida asettamalla pyörän riittävän suurelle ja tehokkaalle nosturille, joka samalla toimii työkalutelineenä. Ominaisuuksiin tulee kuulua helppo säädettävyys ja riittävä nostovara. Unelmana on saada korjattava kohde silmien tasolle. Pyörä pitäisi saada siirretyksi siististi syrjään tarvittaessa.

Hatka painaa noin 200 kg. Mistä moinen ihmenosturi löytyy?

Omani ostin kierrätyskeskuksesta, halvalla. Täyttää kaikki edellä mainitut vaatimukset, helposti. Lisänä on isot, lukittavat kumipyörät ja loistavan hyvä valoteline. Mikä ihme?

Merivaaran valmistama, kromattua terästä oleva sairaalasänky. Tukeva ja kätevä. Muistuttaa siis minua :) Tippapulloteline toimii loistavasti valaisimen pidikkeenä, mutta voisihan siihen ripustaa vaikka viinipönikän, jos viinistä sattuu pitämään.

Sängynpohjalle kumimatto tms. ja jo pysyy ruuvit tallessa ja lattiat siistinä.

Valaistus ja selän ergonomia on siis ratkaistu. Entä jos ei jaksa seisoskella? Samaisesta kierrätyskeskuksesta mukaani tarttui pyörätuoli. Sillä on kätevä pyörähtää hakemassa harvemmin tarvittavia työkaluja. Bonuksena mukiteline, johon kätevästi solahtaa tölkkikin. Melko luksusta.

Rakastan kaikenlaisia vempeleitä ja en tietenkään voinut vastustaa tarjolla olevaa, samaisen Merivaaran valmistavaa, henkilönostinta. Nosturi on akkukäyttöinen ja sen kapasiteetti on 150 kg. Yksi irrotettu moottori on jo saanut siirron työtasolle sen kiidättämänä. Helppokäyttöinen ja kumipyörät alla, kuten asiaan kuuluu.

Olen välinevärkkääjä ja ylpeä siitä :)

22. Ajonesto

Nuoruudessani ajonesto tarkoitti sitä, että ei ollut rahaa bensaan. Muistikuvieni mukaan paikallisia nuorukaisia ei koskenut säännökset iästä (mopokorttia ei varmaan edes vaadittu), kypärästä, nopeudesta tai edes selvin päin olemisesta. Kun paikalliselle tanssilavalle siirryttiin pikkuteitä pitkin, oli aivan normaalia, että pyörän päällä kulki porukkaa niin monta kuin siihen suinkin mahtui, eli neljä henkilöä. Vauhtia ja vaarallisia tilanteita piisasi.

Hatkan ajonesto onkin sitten vähän modernimpi versio. Pääavain on tietystikin katkennut virtalukon sisälle. Onneksi tämä punapäisen master -avaimen pää koodeineen on tallessa. Toista avainta ei tietenkään ole, vain pelkkä jyrsimätön aihio siitä. Onneksi vävy on työnsä kautta perehtynyt avainten koodauksiin. Muuten olisi voinut vierähtää tovi jos toinenkin netissä selaillen.

Nyt selvisin sillä, että selvitin ajoneston toimintaperiaatteen ja tentin sen hänelle suullisesti. Väittää, peeveli soikoon, että minun pitää oikeasti prosessin omistajana ymmärtää nämä kuviot. Suomessa nämä koodaukset ja uusien avainten valmistuksen hoitaa, käsittääkseni monopoliasemassa oleva, Mikkeliläinen Lukkosepät. Vävyn kautta asia hoidettiin niin, että avain sunnuntaina ohi ajaessa postilaatikkoon ja seuraavalla viikolla nouto. Olisi varmaan järjestynyt postitsekin, mutta tämä toimi tällä kertaa näppärästi näin.

Osia odotellaan maailmalta edelleen. Hankkimatta on edelleen takahäkki, takavilkut, etujarrunestesäiliö, oikea etujalkatappirunko sekä takahäkki ja ohjausiskari (löytyvät tosin jenkeistä käytettynä, mutta hinta on vähän kallis).

Rahoituksesta sen verran, että muistin omistavani mikroskooppisen pienen, mutta tähän hankkeeseen riittävän osakesalkun. Realisoimalla sen saamme hankkeen saatetuksi loppuun saakka. Kullasta ja "hiomattoman timantin" myynnistä saadut rahat alkaa olla käsitelty. Kustannusarvio näyttäisi kuitenkin pysyvän hyvin kasassa, vaikka pieniä yllätyksiä vielä löytyisikin.

21. Tullauksesta

Olemme haalineet Hatkaan osia ympäri maailmaa. Kiitos  tietotekniikan ja verkottuneen maailman. Sanasto alkaa olla hallussa niin suomeksi, englanniksi kuin saksaksikin. Valokuvat ilmoituksissa ovat yleensä laadukkaita.

Jos olisi aikaa ja viitseliäisyyttä, niin etsimällä osia ulkomailta kiireisille/tietotekniikka taidottomille/muuten haluttomille pyörien värkkääjille ja hankkimalla osia ostopalveluna heille kotiin toimitettuna, voisi ansaita kohtuullisesti rahaa. Kysyntää tällaiselle palvelulle luulisi olevan. Mikäli projektin aikataulu ei painaisi päälle, niin voisin vaikka innostua. Heitän nyt siis idean julkiseen jakoon. Saa toteuttaa.

Osia on alkanut saapua hiljalleen. Tullaus on minulle edelleen hämärän peitossa. Joskus paketti tupsahtaa postiin, toisinaan  kotiovelle tai sitten tulliin. Aiemmin lähin tulli sijaitsi noin kilometrin päässä asunnostamme. Siellä tuli toisinaan pönötettyä tuijottelemassa venäläisiä rekkakuskeja paketin noutovuoroa odottaessa. Jonoa yleensä oli kohtuullisesti.

Nykyisin lähin tulli sijaitsee Vantaalla ja ehdin jo hieman harmitella asian nykytilaa. Ei sillä, että venäläisten rekkakuskien tuijottelu olisi ollut jotenkin ylimaallisen ihanaa, mutta pelkäsin (lapsellisuuttani) joutuvani asioimaan siellä saakka.

Ei puhettakaan. Asia hoidetaan nykyisin pankkitunnuksilla siististi ja kätevästi netissä. Ohjeet ja tiedot tulevat kotiin postissa, muutama minuutti tietokoneella ja jäädään odottamaan postilähetystä. Suomessa postimaksuja tullatusta tavarasta ei enää tarvitse maksaa. Prosessi on mielestäni ihan kätevä.

En vain edelleenkään ymmärrä näitä pakettien kulkureittejä, tullimääräyksistä puhumattakaan. Yritin lueskella asiasta keskustelupalstoilta, mutta yhtä vaikeaa asian hahmottaminen tuntuu olevan muillekin. Lohdullista sinänsä.

Nyt sitten mennään kivi, paperi ja sakset menetelmällä. Noin joka kolmas paketti EU:n ulkopuolelta tulee tullin kautta, jollin hintaan lisätään tullimaksu. Silti osat jäävät edullisemmiksi kuin suomesta ostettuna. Käytettyjen osien kohdalla tarjonta on suomessa luonnollisesti myös melko vaatimatonta verrattuna globaaliin tarjontaan.

Ainoa hankaluus tullauksessa on se, että asiakirjat tulee säilyttää kuluvan vuoden jälkeen vielä kolme vuotta.

EU:n alueelta tilatessa ei tullia tarvitse pohdiskella.

20. Verkoilla

Nuoriso lähti ns. kirotulle järvelle pilkille. Nimi kertonee kalan saannin todennäköisyyden. Minä läksin kokemaan verkkoja. Liikunta- ja ulkoilmarajoitteisena ihmisenä (=ei huvita) päädyin käyttämään Elisan 3G verkkoa.

Varaosamyyjät pitäkööt tunkkinsa ja muut kolskeensa. Suuntasin nettiin ja aloitin varaosien etsinnät. Hatkan purkutyö on edennyt hiljalleen ja uusittavia osia on listalla reilut kolmekymmentä. Antauduin huikaisevan virtuaalimaailman syövereihin. Kyyläsin motoristien kotisivuilta ja keskustelupalstoilta osoitteita ja kokemuksia verkkokaupoista. Seuranneiden tuntien aikana sairastuin pahaan informaatioähkyyn. Kuvia, osia ja termejä imeytyi verkkokalvojen välityksellä aivojeni sopukoihin.

Yleissivistykseni laajeni ja hyöty tehdystä työstä on myös taloudellisesti merkittävä. Hatkan myyjä oli kysynyt osien hinnat kaatumisen jälkeen ja silloin summa oli ollut noin 3 500 €. Vaikka vauriot olivat hivenen oletettua pahemmat, niin uskon vakaasti, että kyseinen arvio alittuu reippaasti. Toivottavasti, koska rahakirstu ammottaa tyhjyyttään ja ravintolapäivään on vielä aikaa.

Työnjako Villen kanssa on selvillä. Minä etsin pääasiallisesti kotimaasta ja Ville ulkomailta. Ostopäätökset tehdään sitten porukalla, samoin ostot ulkomailta.

Suomalaisista palveluista eniten on hyötyä ollut nettivaraosa.com ja autovahinkokeskuksen verkkokaupoista. Myös tori.fi on ollut yllättävän kätevä. Vähän aikaa kesti tajuta, että palveluihin voi tehdä myös ostoilmoituksia. Niitäkin kannattaa suosia. Ainakin nyt nappasi :)

Linkkejä seuraamalla olen löytänyt maastamme käsittämättömän määrän purkamoita ja yksityisiä myyjiä. Sivujen ja hakukoneiden taso on melko riemunkirjavaa, mutta näppärä etusormi voi siirtyä huonoilta sivuilta pois hetkessä.

Ulkomailta hankintoja tehtäessä suurin ilonaihe on ollut ebay.fi. Sieltä löytyy käytettyjenosien lisäksi myös paljon ilmoituksia nettikaupoilta. Heidän linkkejään seuraamalla voi pääsee sitten firman omille kotisivuille. Ebayn hyviä ominaisuuksia on myös turvallinen maksutapa PayPal.

Tiedonhaku internetistä on vahvuusalueeni. Osaan käyttää hakukoneita tehokkaasti ja kriittisesti. Hintavertailuja kannattaa aina tehdä ja selvittää lisäksi, onko kyse alkuperäisestä osasta vai tarvikkeesta. Kannustan kuitenkin kaikkia muita kanssa näpertelijöitä tutustumaan rohkeasti palveluihin. Tiedonhaun oppii nopeasti. Rahansäästö on hyvä motivaation lähde.

Puuttuvien osien lista on kutistunut alle kymmeneen. Itsetunto on noussut kohisten.

 

19. Pari sanaa varaosamyyjistä

Pihkura!

Peeveli!

Himputti!

ja muutama muu rehevämpi ja rumempi ilmaisu kävi mielessä, kun pohdiskelin varaosaliikkeistä saamiani asiakas(palvelu)kokemuksia. Tämän viikon teemana on siis ollut varaosien metsästys.

Ilmeisesti minusta aistii näkemättäkin sekä tyhmyyteni että köyhyyteni. Enhän toki rohkene edes kuvitella, että saisin asiantuntevaa palvelua, mutta jos edes näennäisen ystävällistä tai edes asiallista kohtelua?

Työkseni, tunnustan, opetan liiketaloudenperustutkinnon ammatillisia aineita, eli selkokielellä merkonomeja. Todellakin, myös selkokielellä, koska työskentelen erityisoppilaitoksessa.

Kyseiseen tutkintoon kuuluvat esimerkiksi kokonaisuudet asiakaspalvelu ja myynti, tuotetuntemus ja sähköinen kaupankäynti. Arvioin opintokokonaisuuksien ja näyttöjen suorituksia toistuvasti. Toisinaan joudutaan tavoitteista tinkimään ja mukauttamaan näyttöjä. Varaosamyynnin "ammattilaisia" kontaktoidessani pohdin arviointeja heidän työstään. Arvosanat eivät olisi olleet mukautettuja vaan hylättyjä. Kyllä olisi lisäkoulutukselle tarvetta.

Taustana kerrottakoon, että olin varaosaluettelon kuvien perusteella selvittänyt puuttuvien osien nimet ja numerot. Minulla oli myös pyörän valmistusnumero varattuna, mikäli sitä tarvittaisiin. Tiesin siis, mitä olin kysymässä. Sähköpostiviesteihini ei vastattu ja jos pyysin lähettämään puhelinkyselyihini vastausta sähköpostilla, niin ei onnistunut. Eivätkö myyjät osaa, halua vai uskalla palvella asiakasta sähköisesti?

Puhelimessa saamani vastaukset olivat epämääräisiä ja niistä huokui mielestäni hyvin heikko tuotetuntemus. Tiedän mielestäni yhtä ja toista (kiitos Veldelle) tilausjärjestelmistä ja niiden käytöstä. Ei se mitään ydinfysiikkaa ole, oikeasti.

Epäystävällisyys ja asiakaspalvelussa vaadittavan tilannetajun puuttuminen yhdistettynä epäselvään artikulointiin. Millä ihmeen systeemillä näitä myyjiä rekrytoidaan? Omistajan peräkammarin perukoiltako?

Minusta on kauhistuttavaa ajatella, että sukupuoleni olisi vaikuttanut palvelun laatuun. Ajatus hiipi kuitenkin mieleeni. Kyllähän naisen euro on halvempi kuin miehen, mutta ei sitä kassakuitin loppusummassa huomioida.

Voihan vika kyllä olla minussakin. En tunne kyseisten liikkeiden toimintatapoja ja -kulttuuria. Ehkä toimin liian suorasukaisesti kysellessäni hintoja sähköpostilla/puhelimitse. Olisiko minun pitänyt mennä henkilökohtaisesti pähkäilemään tarpeitani paikan päälle rikkinäinen osa kainalossa? Neuvokaahan kokeneemmat minua, miten tulee toimia, jos haluaa ostaa varaosaliikkeestä jotakin?

Onneksi on verkkokauppoja olemassa. Sinne suuntaamme siis…

Yksi onnistumisen kokemus ja se ansaitsee tulla mainituksi. Kävin paikallisessa ruuvimarketissa hakemassa Hatkaan uusia ruuveja. Vaikka kertaostokseni oli hyvin pieni, minua palveltiin oikealla vuorolla ja hyvin asiantuntevasti ja ystävällisesti. Myyjä oli ehdottomasti alansa eliittiä. Näyttöarvosana olisi ollut ehdottomasti paras mahdollinen. Palkitsin hänet kuitenkin suoralla palautteella heti ostotilanteen päättyessä. Lisäksi soitin seuraavana päivänä liikkeen omistajalle ja kehuin saamani palvelua, myyjän tietysti nimeltä mainiten J

18. Näpit öljyisessä möhnässä

Vihdoinkin suuri purkaus voi alkaa. Seisoimme Villen kanssa Hatkan vieressä kuin patologit vainajan äärellä konsanaan. Hiljalleen tartuimme operatiivisiin välineisiin ja suorastaan hartaana kävimme tehtävän kimppuun. Ähinää, puhketta, mietteliäitä äännähdyksiä. Vaitonaisina ojentelimme avaimia pyynnöstä ja toisinaan pyysimme apua hankalan osan irrottamisessa. Pala palalta kuorimme Hatkan yltä kaikki rikkoutuneet osat.

Ehkä meitä, ensikertalaisia, jännitti. Osien irrotus kävi yllättävän helposti. CRC ja maltillisuus olivat hyvä yhdistelmä, sillä onnistuimme työssämme aiheuttamatta lisävaurioita. Lapsena olin usein pajalla kyläsepän hanslankarina hänen tehdessään töitään. Myöhemmin, sepän kunnon huonontuessa, jouduin työskentelemään hänen ohjeistuksensa varassa. Yllättävän monta pikku kikkaa nousi selkäytimestäni. Koin suunnatonta iloa päästessäni jakamaan tätä isältäni saamaa hiljaista tietoa nyt Villelle. Sähkölaitteista en tajunnut mitään, mutta onneksi Ville hallitsi ne. Uskomaton oli se piuhojen määrä, mikä Hatkan sisältä löytyi.

Välillä tyydyin näyttämään valoa. Siinä maalipöntön päällä istuessa, valo toisessa kädessä ja olut toisessa, koin vihdoin päässeeni itseni kokoiseen ammattiin :) Vähän niin kuin vapaudenpatsas, mutta ei sitten kuitenkaan.

Purkauksen loputtua siirryimme puhdistamaan pyörää. Mikä käsittämätön määrä öljyistä maa-ainesta, linnun ulostetta ja purua. Rapsutimme, kaavimme, hankasimme ja kitkutimme. Hiljalleen Hatka alkoi näyttää kelvollisen siistiltä. Samaa ei voinut sanoa käsistämme, kengistämme ja eteisen matosta. No, rapatessa roiskuu.

Kasaaminen saattaa olla jokseenkin mielenkiintoinen operaatio ja taatusti paljon hankalampi. Ennen tätä täytyy kuitenkin hankkia melkoinen kasa osia. Illat kuluvat nyt netissä varaosia metsästäen.

Kuvia laitan illalla tänne.

17. MC Liävä

Liävä =  navetta.
Itäsuomalaisen pienviljelijäperheen keskimmäiseksi tyttäreksi syntymistä ei varsinaisesti voi pitää lottovoittona. Vanhempiemme suuri trauma oli, ettei heille syntynyt poikaa, siis tilalle jatkajaa. Juoppo ja heittiö tämä meidän potentiaalinen veljemme olisi kuitenkin ollut, kuten isäni ja isoisäni. Ainoana poikana pilalle hemmoteltuja, mutta suuria persoonia, legendoja.
Meitä sen sijaan ei hemmoteltu. Pojan puuttuessa meistä kasvatettiin ns. hyviä jätkiä. Onnistuiko se sitten hyvin vai huonosti, tiedä häntä. Mikään ei riittänyt. Niin meistä syyllisyydessä kasvaneista tuli pakkomielteisiä työntekijöitä, ikuisia suorittajia, selviytyjiä. Kyynisiä ämmiä.
Tila ositettiin ja kiinteistö jäi Päissille. Liävä, joka viimeksi on toiminut kyläsepän pajana ja mehiläishoidon tukikohtana, ollaan nyt valjastamassa uusiokäyttöön. Erilainen, uljakka elämä MC Liävän kerhotilana on koittamassa.
MC Liävä, täysin epävirallinen toimija, koostuu suvun jäsenistä. Sukulaisuus ei kuitenkaan ole ykkösprioriteetti, vaan riittävän tosikko elämänasenne riittää jäsenyyteen. Jäsenen tulee lisäksi olla hyvä lettujen syönnissä. Lisäksi tulee tykätä grillimakkarasta ja oluesta. Alkoholiton (suosikkini) olut lasketaan myös. Kahvin juominen katsotaan myös eduksi.
Projektirahoituksesta sen verran, että haaveilla on taipumus toteuttaa itseään. Takataskussani oli "hiomaton timantti", joka oli minulle kieltämättä hivenen tarpeeton. Pohtiessani ääneen likviditeettiongelmaani, löytyi ratkaisu hivenen yllättäin. Kysyntä ja tarjonta kohtasivat ja nyt rahoitus on siinä mallissa, että Hatka saadaan maksettua ja varaosiinkin jäi kohtalainen pesämuna. Valmiiksi ei Hatkaa koossa olevalla pääomalla saada, mutta yli puolet kustannusarviosta on kasassa.
Hatka pääsi eilen purkaukseen. Iltapuhteella sulkeuduimme Villen kanssa varastoon ja irrotimme pyörästä kaikki rikkoutuneet osat ja teimme inventaarion. Ei massiivisia yllätyksiä, pari pientä pettymystä.
Valokuvia ja tarinaa operaatiosta tulossa tiistain päivitykseen. Nyt siirryn valmistautumaan puhdistusoperaation aloittamiseen.

16. Takaperä ja etukeula

Velde nojasi ovenkarmiin ja huokaisi. Kello näytti 01.30. Ajomatka halki Suomen näkyi habituksessa. Armoton anoppi oli ärsyttävän virkeänä ja tiedonhaluisena vastassa kysymyksineen. Olin päättänyt selvittää etujarrunestesäiliön sijoittelun logiikan. Velde teki pikaisen tilannearvion ja totesi, että parasta yrittää opettaa. Luento keulimisesta, tempuista ja jarrujen toiminnasta. Ymmärsin, noin teoriassa.
Kävimme läpi ohjausiskarin käyttötarkoituksen ja tarpeellisuuden. Helpotuin tiedosta, ettei se ole välttämätön, mikäli ei harrasta hurjailua. Olin katsonut netistä hintaa kyseiselle värkille ja todennut melko tyyriiksi härpäkkeeksi.
Vielä pikainen retki Hatkan luo varastoon, jossa Velde suoritti osien tunnistukseen liittyvän tehtävän hyväksytyin arvosanoin. Palkkioksi tästä suorituksesta päästin hänet armeliaasti ansaituille yöunille. Herätykseen oli vielä ruhtinaalliset neljä tuntia aikaa.
Itsekseni jäin pohtimaan Velden ilmeitä. Ilmeisesti käyttämäni termi takaperä ei ollut kovin onnistunut valinta. Etukeulakin sai hänen kulmakarvansa kohoamaan. Minulla lienee termistö vielä hivenen hakusessa.
Sormiani kihelmöi halu päästä purkamaan pyörää. Pakko antaa kuitenkin himon yltyä, koska papereita ei ole vielä tehty. Olemme tosin sopineet jo kaupanteon ajankohdan. Ennen tätä minun täytyy kuitenkin keplotella lisärahoitusta. Periaatehan projektissa on, että palkkarahoja ei investoida. Täytyy siis keksiä vielä jokin luova ratkaisu. Hyviä ideoita otetaan mielihyvin vastaan.

15. Aikalaiskertomuksia mopomessuilta

Lauantaina tapahtui ylösnousemus. Poikani Seppo havahtui uuteen päivään juuri niin puuhakkaana, kuin armeijasta lomalla olevat nuorukaiset yleensä heräävät. Ainoana johtotähtenään ajatus messukeskuksen moottoripyöristä, hän raastoi vartalonsa eroon symbioottisesta vuodesuhteestaan.
Katu-uskottavuudeltaan vähintäänkin arveluttava seurue (Seppo, naapurikylän Ipi ja sisareni Päissi), lähti siirtymään kohti moottoripyöräilijöiden taivasta; Helsingin messukeskusta.
Itse en seurueeseen liittynyt, joten kerron tarinan "kärpäsenä katossa" -perspektiivistä.
Reissu sujui sangen mallikkaasti ruokailuun saakka. Pidän tätä, matkaajat tuntien, erittäin mallikelpoisena suorituksena.
Aterioidessaan sisareni bongasi jonosta Hatkan myyjän. Myyjä oli ns. liikuttuneessa mielentilassa eli  humaltunut paitsi messutarjonnasta myös alkoholista. Sisarellani on taipumus auttaa hädänalaisessa tilassa olevia. Yleensä autettavat eivät edes tiedä tarvitsevansa apua.
Päissi nappasi miehen pöytäseurueeseen. Pian Hatkan historiaa ja ominaisuuksia puitiin sangen värikkäin ja vaihtelevin sanakääntein. Tarinan iskennän lomassa Hatkan myyjä otti vielä muutaman virkistävän oluen.
Nyt tarina käy mielenkiintoiseksi. Hatkan uusioperhe koki velvollisuudekseen kuljettaa humaltuneen myyjän kotiinsa. Ongelmaksi muodostui se, että asunnon sijainnista ei ollut käsitystä edes asukkaalla. Asumus on parakki, joka sijaitsee isolla rakennustyömaalla. Kiinteää katuosoitetta ei ole. Kaksi tuntia myöhemmin seurueemme löytää työmaan harhailtuaan matkalla Korson juottoloissa. Erityisesti ravintola Via Dolorosa kuulosti kohtalokkaalta. Myöhemmin katerpillareiden, nostureiden, dumppereiden ym. seasta löytyy kuin löytyykin halli, jonka sankarimme tunnistaa.
Puff! Kaveri häipyy nurkan taakse keventämään oloaan ja haihtuu kuin pakokaasu paikalta. Vain keltainen lumi jää todistamaan tapahtunutta. Ipi, Seppo ja Päissi pohtivat tilannetta. Lopputuloksena he kokevat velvollisuudekseen löytää kaveri ja varmistaa hänen turvallisuutensa. Hieman arastellen he siirtyvät sisälle halliin etsimään kadonnutta miestä. Jahas, kaveri on mennyt saunanlauteille nukkumaan. Volyymiin perustuvaa viestintää vahvistetaan rivakalla ravistelulla ja kaveri saadaan jalkeille.
Parakin ovi auki, valot päälle, mies vuoteelleen, valot pois ja ovi kiinni. Hyvää yötä.
Seurueemme aloittaa paluumatkansa käytettyään 2,5 tuntia aikaa Hatkan myyjän kotiuttamiseen.
Seuraavana päivänä sisareni lähettää hänelle viestin: Oliko tyyny hyvin? Mies ei muista nähneensä sisartani, muista kuvioista puhumattakaan. Ilahtuu kuitenkin tiedosta, että kadonnutta takkia kannattaa ehkä kysellä messukeskuksesta.

14. Poliisilaitoksella

Ajokortti asioissa poliisilaitoksella. Odotustilassa oli väkeä ja tunnelmaa. Rakastan tuijotella ihmisiä ja miettiä heidän kohtaloitaan.

Nyt pääsin seuraamaan kahden eläkeläisen kiukkua ja puhinaa. Toisilleen ilmeisen tuntemattomat herra ja rouva sättivät äänekkäästi henkilökunnan alimpaan hornantuuttiin. Oli niin hidasta ja vaikeaa koko touhu, kuulema. Yritin sitten lohduttaa, että mikäs hätä meillä täällä lämpimässä on istuskellessa. Asiat voisivat olla huonomminkin. Vika tikki.

Sain osakseni hyvin närkästyneitä katseita ja tuhahduksia. Onneksi pääsin pian asioimaan pois paheksuvien vanhusten tieltä. Sain asiani pikaisesti hoidettua ja totesin herttaiselle rouvalle tiskin takana, että eikös sulla ala just kahvitunti? Rouva hymyili ja sanoi, että hyvä kun muistutit. Löi lapun luukulle ja häipyi kahvitauolle. Lähtiessäni toivotin iloisesti mukavaa päivän jatkoa näille vanhuksille ja lisäsin vielä suloiseksi lopuksi, että "Ei olla tästä katkeria toisillemme." Katseet lämmittivät selkääni kivasti lähtiessäni ulos ovesta. Käytävään saakka saatoin aistia tekohampaiden kirskunnan odotushuoneessa :)

Hymyilin koko matkan kotiin.

13. Piipullinen Mac Barenia

Hetki hiljaisuutta Hatkaa tuijotellen. Piipullinen Mac Barenia. Seesteinen hetki, jolloin sisäistin projektin haasteet ja mahdollisuudet. Mielikuvittelin lopputuloksen ja laadin toimintasuunnitelman. Riemastuin tästä järjestelmällisyydestäni.
Kartoitin rikkoutuneet osat, niiltä osin kun se oli mahdollista ilman purkutyötä. Laadin listaa tulevista hankinnoista ja kuvasin rikkoutuneita osia. Joukossa oli mystisiä osia, joiden nimestä, saati käyttötarkoituksesta, minulla ei ollut harmainta hainuakaan.
Latasin netistä Lontoon murteella kirjoitetun oppaan. Toivoin löytäväni teoksen "Kawasaki ZX10R for dummies", mutta jostain mystillisestä syystä kyseistä best selleriä ei ole vielä kirjoitettu.
Vietin tunteja puuhaten tiedonhaun ihmeellisessä maailmassa netin viemäreissä ja onkaloissa. Kannatti. Pystyin kartoittamaan useiden osien käyttötarkoituksen ja hintatiedot. Yleissivistykseni moottoripyöristä kasvoi huikeasti. Edelleenkään en voi ymmärtää, miksi etujarrunestesäiliö on niin ruma ja miksi se on sijoitettu niin uskomattoman typerään paikkaan. Jos joku asiasta jotain ymmärtävä voisi valaista minua kyseisen asian suhteen, olisin hyvilläni. Samoin ohjauksen iskunvaimennin ei oikein avaudu minulle, mutta jään odottamaan valaistumista.
Pyörän purkaus vaikuttaa yllättävän yksinkertaiselta. Kuusiokoloavaimia ja hylsysarjaa hyödyntämällä saadaan runsaasti aikaan. Haasteellisimmalta osuudelta vaikuttaa työkalujen etsintä mökiltä. Periaatteesta en toimi järkevästi ja osta uusia Clas Ohlsonilta. Vaikka siellä myydäänkin alennuksessa sellaista ihanaa Bachon työkalusalkkua tarvikkeineen. Sen suhteen annan himon vielä yltyä. Masokismia?
Olen hämmentynyt havainnostani osien kertakäyttöisyyden suhteen. Kyläsepän tyttärenä kuvittelin lapsekkaasti, että osia voi ja kannattaa kunnostaa. Miten naiivi olikaan. Katteet ovat helposti hajoavaa muovia. Metalliseokset ovat sellaisia, ettei niitä voi eheyttää. Jää perikunnan hitsauslaitteet toistaiseksi hyödyntämättä.
Unelmani ruiskumaalauksesta toteutunee. Pientä osumaa jotkut ehjät osat ovat matkoillaan saaneet. Tankki on kuitenkin säilynyt vauriotta :)

12. Toinen siirtymä

Sunnuntaina seisoimme hiljaisina avoimen kuomukärryn ympärillä ja ihmettelimme. Kommentteja sateli puolesta ja vastaan. En tiedä mikä on vedonlyöntisuhde hankeen onnistumisen puolesta. Parempi niin.
Illalla pakkasin koiran autoon ja matkasimme kohti etelää kärry perässä. 4,5 tuntia ja 345 km myöhemmin yhdistelmämme karautti Hämeeseen. Ei taaskaan vastoinkäymisiä. Uskomaton munkki.
Seuraavana iltana alkoi raadanta. Lumityöt varaston edustalla veivät voimani, mutta hammasta purren taistelin tieni hangen läpi. Peräkärryn kääntäminen oven eteen sujui avustettuna. Kahdestaan emme Masan kanssa tohtineet Hatkaa siirtää sisälle ja niin purjehdin lainaamaan naapurin rouvalta hänen miestään. Mies irtosi hövelisti ja pian alkoi sinänsä jännittävä vaihe: Pyörän siirto rampin avulla varastoon jokseenkin kapean oven kautta. Operaatio sujui kuin unelma. Niin Hatka asettui uuteen kotiinsa ja mielestäni se näytti heti jotenkin iloisemmalta. Lisäsin vielä vähän lämpöä, että se tuntisi olonsa kotoisaksi ja tervetulleeksi.

11. Hatkaa hakemassa

Lauantai, kolme viikkoa ajatuksen syntymisen jälkeen. Vapaa-ajan asunnolla lasten ja sisaren kanssa.
Alustavasti kaavailimme pyörän noutoa iltapäivälle, mutta muuttujia oli liikaa. Järkevät ihmisethän olisivat noutaneet pyörän valoisalla. Viisaus ei asu meissä.
Illan pimetessä vatuloimme erilaisia kombinaatioita hakureissun toteuttamiseksi. Päädyimme ratkaisuun, jossa yhdistäisimme noudon ja sisarenpojan tuparit. Seppo, Mekku, Velde, Päissi ja minä. Yhdellä autolla ja kuomukärryllä mennään ja sillä selvä. Piste.
Jossain siinä välissä, kun kävin vessassa ja pukeuduin, suunnitelma oli jälleen muuttunut. Minä olin vävyn ja kärryn kanssa etenemässä kohteeseen ja muu seurue ties missä.
Pyrytti. Kärryssä kesärenkaat. Itä-Suomessa on aina järviä kierrettävänä. Matkaa kaupungin toiselle laidalle kertyi tästä johtuen liki sata kilometriä. Usko alkoi jo hiipua. Tie kapeni kapenemistaan ja tuuli puisteli yhdistelmää. Kinokset peltoaukeiden kohdalla kasvoivat kasvamistaan. Viimein saavuimme lossille ja vain muutama kilometri myöhemmin saavutimme kohteen. Iloisen retkikuntamme toinen puolisko, Lassilla vahvistettuna, oli jo valmiina operaation toteuttamiseen.
Kuomu auki ja pyörä kyytiin. Ei ongelmia. Ihan ihmeellisen kätevästi sujui koko juttu. Ei edes sidontaliinat temppuilleet. Olihan kerrankin luksusta. Kuomu kiinni ja tupareihin. Karambolabooli oli sopivan tujua ja mehukasta. Oli ihan voittaja fiilis.
Kotiuduimme hyvässä järjestyksessä ja Hatkan ensimmäinen siirtymä oli viety onnistuneesti päätökseen. Hyvä mieli.

10. Esihysteerinen aikakausi

Oletko pelannut "En ole koskaan -peliä? Seurapeli, jossa ei välineitä kaivata. Pelaajista joku mainitsee asian, jota ei ole koskaan tehnyt. Mikäli kaikki muut ovat, saa pelaaja pisteen. Tyyliin "en ole koskaan oksentanut humalassa". Melko varma piste aikuisporukassa. Ei tosin minulle.
Vahvimpia valttejani kyseisessä pelissä ovat:

• en ole koskaan ottanut tatuointia
• en ole koskaan syönyt mustaamakkaraa
• en ole koskaan pelannut hedelmäpeliä
• en ole koskaan ajanut moottoripyörällä

Miten olen ajautunut tähän jamaan? Tonnisen Kawasakin omistajaksi? Tietäen hyvin, etten koskaan pystyisi, vaikka jostain omituisesta syystä haluaisinkin, ajamaan kyseistä värkkiä. Rohkeanko mennä kyytiin? Vävyni Velde on kokenut motoristi ja voisin harkita pientä ajolenkkiä hänen kyydissään. Ehkä. Tilapäisessä euforisessa mielentilassa?
Olen kerran olut kevarin kyydissä. Hurjassa viidentoista vuoden iässä. Matka toukokuisena yönä kaverin bileistä Hondan tarakalla kotiin. Palelsi. Nälätti. Ramasi. Masensi. Uudet, valkoiset nahkakengät menivät rospuuttoisella savitiellä pilalle. Istuin kyydissä kuin suolapatsas. Olinko kankeana kauhusta vai kylmästä. Ehkä molemmista. Melko surkeaa noin kokonaisuutena.
Myöhempinä aikoina, sukulaismiehen vimmaamana, sullouduin kerran ajoasuun. Asu oli nahkainen ja sillä oli selvästi enemmän kilometrejä takana kuin edessä. Aromeina home, hiki ja ummehtuneen aitan kombinaatio. Ajelusta ei ole jäänyt mitään muistijälkeä, mutta uskoakseni pieni lenkki pyörähdettiin, koska muistan hatarasti kuskin mutisseen myöhemmin jostain viljasäkin kyydittämisestä. Ilmeisesti en ollut ihan hiffannut kallistusten merkitystä mutkissa. Kovin lupaava ei siis tämä motoristin urani ole ollut. On minulla kuitenkin kaksi mopoa, joilla molemmilla olen ajanut. Sininen ja punainen Erkkola. Aikoinaan Koskenkorvalla sotainvalideille rakennetut. Kolmepyörää ja automaattivaihteet, maksiminopeus 25 km/h.

Hurmu ja Viima

9. Hatka ilmiintyy kuvissa

8. Arkeologisia kaivauksia

Romula, tai ulkovarasto, miten nyt halutaan kutsua. Tuo pienen pieni, mutta lämmitettävä, tila on ollut maalipurkkien, urheiluvarusteiden ja moninaisen sälän loppusijoituspaikka. Sinne aiomme kuitenkin Hatkan ängetä. Pienellä mielikuvittelulla näimme tilan siivottuna ja raivattuna. Avattuamme ulko-oven taisi molemmilta; Villeltä ja minulta, karata pieni huokaus. Mahdoton tehtävä?
Urhoollisesti kokosimme itsemme ja valoimme toisiimme rohkeutta. Kävimme puuhakkaasti toimeen.
Lajittelimme tavarat säilytettäviin, muualle kuljetettaviin ja kaatopaikalle meneviin. Aikamme pakerrettuamme löysimme nurkan! Heitimme ylävitoset ja jatkoimme kadonneiden nurkkien metsästystä. Päivän kääntyessä iltaan olimme edenneet kaivauksissa "nurkat vaiheen voittoon". Kaikki paikallistettu.
Hiljalleen selätimme tavararöykkiöt ja tunnelma oli kuin pohjalaisella painisalilla. Teimme uskomattomia löytöjä, niin hyvässä kuin pahassa. Miten paljon materiaa voi olla pienessä varastossa? Lopputulos oli huikaisevan siisti ja järjestyksessä oleva tila, johon hyvällä sovulla mahdumme kaikki kolme kerralla. Hatka, Ville ja minä.
Samaan aikaan toisaalla tehtiin myös kaivauksia. Hatkan omistaja etsi papereita, avaimia ym. tykötarpeita kaupantekoa varten. Ystävällinen setä lähetti meille kännykällä kuvia Hatkasta. Kyllä, tämä odotus on ehdottomasti raskauteen verrattava tila ja nyt oltiin ultraäänessä. Kuvat olivat sinänsä paljon puhuvia, mutta yhtä hankalaa kuin ultran kuvista on hahmottaa valmis pienokainen, oli näistä kuvista hahmottaa uljakka kulkupeli. Pari kertaa tuli nielaistua kuvia katsellessa. Kauhusta sekä liikutuksesta.

7. Gravidi

Kuten kaikki emot kautta aikojen, valmistaudun uuteen elämään asiaankuuluvalla hartaudella. Aika ennen Hatkan saapumista on mielessäni selkeä raskausaika. Toistaiseksi ilman närästystä, tosin. Ajatukset ovat tulevassa ja vähän jännittää. Odotus on kuitenkin täynnä iloa ja riemua.
Villen kanssa laadimme tiimisopimuksen. Muu perhe on sitoutunut YYA -sopimuksella.
Tiimimme suuntasi kohti miehisyyden mekkaa. Vietimme tuntikausia hiljentyen miesten härpäkkeitä myyvillä osastoilla ja Motonetissa otimme hatut pois päästä.
Mikä elämys! Naiset, oletteko koskaan kiertäneet moottoritarvikeosastolla? Miehet, jotka innokkaasti käyttävät hyväkseen tilaisuuden rienata naisten lajinmukaista käytöstä eli shoppailua, vasta syntisiä ovatkin. Tämä katala kaksinaismoralismi paljastui minulle koko karuudessaan Motonetin hyllyjen välissä. Hartaan näköiset miehet hivelivät ja hypistelivät osia ja työkaluja hurmoksellinen hymy huulillaan. Availivat puteleita ja tuoksuttelivat niiden sisältöjä haaveellisen näköisinä.
Ruokakaupan perusostokset pikaisella gallupilla tutkittuna ovat maitoa, leipää, leikkelettä ja jugurttia. Vakoiluni perusteella miesten tavarataivaan suosikit ovat CRC, ilmastointiteippi, ruuvit ja Wunderbaumi. Todellakin, miehet oikeasti ostavat tuoksuvia- ja tuoksuttomia (!) ilmanraikastimia. Olen paljastanut itselleni miesten salaliiton. Tulen jatkossakin raportoimaan huomioistani täällä. Pysykää, naiset, tutkalla :)
Pyhiinvaellusmatkamme todellinen tarkoitus oli listata hankintoja, joita tulemme tarvitsemaan perustyöskentelyssä. Kemikaalit ja varaosat odottavat hamassa tulevaisuudessa.
Meillä oli automaattisesti roolitus selvillä. Ville tutki ylähyllyt ja minä alahyllyt. Ville tiesi hämmentävän paljon useista eri asioista. Vaihtoehtoisesti minä en tiennyt juuri mistään mitään. Muutamiin kysymyksiin tarvitsimme myyjän apua ja tässä oli minun hetkeni loistaa. Marssin tomerasti myyjä polon luokse ja aloin tentata. Sliipatut miehet olivat niin kauhuissaan jouduttuaan keski-ikäisen täti-ihmisen väijytykseen, että auliisti paljastivat kaikki miestenmaailman salaisuudet. Tosin he käyttivät siinä salaista koodikieltä, jota naisen aivot eivät pysty tulkkaamaan selkokielelle. Ville on toistaiseksi nuorukainen, eivätkä miehet paljasta salaisuuksiaan nuorukaisille, koska tietävät, että heidät jyrätään pian näiden nälkäisten leijonien toimesta. Ville kuitenkin ymmärtää "miestä" ja niin hän lymyili hyllyjen välissä kätkien kaikki kuulemansa tiedonmuruset mieleensä. Myyjän paettua ensimmäisen tilaisuuden tullen paikalta, Ville suomensi minulle saamani vastaukset. Oltiin me ovelia!
Kauppakierros vastasi synnytysvalmennusta.

6. Rahoitus järjestelyistä

Hatka, vaikka toimimaton onkin, ei suinkaan ilmaiseksi vaihda omistajaa. Eikä sukanvarressa sattumoisin ole ylimääräistä. Pohdin rahoituksen ongelmaa suhteessa projektin ideologiaan. Olen aikeissa tehdä romusta kunnollista. Samalla aion tehdä kasvumatkaa etsimällä rajojani ja siedättämällä itseäni kohtaamaan haasteita. Jotenkin tuntui turhan helpolta ja itsestään selvältä säästää palkasta ja investoida pyörään. Suorastaan moraalitonta hurvittelua.
Olen innokas kierrättäjä ja luuhaan kirpputoreilla, nettihuutokaupoissa, osto/myyntipalstoilla törkeän paljon. Tunnustan. Itse en ole jaksanut omaisuuttani realisoida, vaan lahjoitan nopeasti ylimääräiset tavarani pois. Kirpparilla en siis pääse tiliä tekemään. Löytyisikö jotain muuta ansainta keinoa?
Heureka! Minulla on koruja, joita en kuunaan tule käyttämään. Jostain tietovirrasta aivojeni tippaleipään on jäänyt huomio siitä, että kullan maailmanmarkkinahinta on melko korkealla. Ei muuta kuin krumeluurit esiin ja kaupoille.
Tutustuin kultabisnekseen ja vertailtuani alan toimijoita ryhdyin toimiin. Kilpailutin vielä paikalliset ostajat ja lopulta vaihdoin koruni rahaksi. Kohtalainen pesämuna pyöräkauppoihin on nyt siis kasassa. Samalla paljastui, että minua on huijattu. Vuosikymmenten takaiset petokset valkenivat kullanarvioinnissa. Lahjaksi saamistani koruista osa paljastui kullatuksi hopeaksi. Arvotonta kissankultaa. Vähän sapetti, mutta toisaalta olenhan minäkin melko härski kun myin lahjani. Ei siis auta katkeroitua.
Seuraavaksi muistin kolikkopankkini. Minulla on tapana säilöä taskuista löytyvät suljut ns. matkakassaan. Sieltä olen sitten ammentanut ekstra rahaa reissuun lähtiessä. Tuskin sinne suuria summia on ehtinyt kertyä, mutta lisänä se on rikka rokassa. Tämäkin projekti on matka, joten rahat menevät vielä oikeaan kohteeseen.
Vielä puuttuu rahaa hankintakassasta ja varaosiin ynnä muihin hilavitkuttimiin pitää varata vähintään ostohinnan verran lisää. Täytyy ruveta mielikuvittelemaan uusia rahoituskanavia.
Muistuu suloisesti mieleen Villen aikoinaan isoveljiensä suunnitelmia kuunneltuaan lohkaisema viisaus: Ideoita on, rahaa ei.
Osa hankkeen mielekkyyttä tulee olemaan ongelmanratkaisujen keksiminen. Luovaa hulluutta ja mielen pinnistelyä odotettavissa.

5. Kontakti myyjään

Sisaren toimittua ansiokkaasti välvouhkana (=puhemies) aikansa, päätin voimaantua ja soittaa Hatkan nykyiselle omistajalle. Tomeran oloinen setä vastasi puheluun ja pääsi kiitettävän nopeasti kartalle keskustelun tarkoitusperistä. Kyselin pyörästä ja kerroin projektista. Kävimme läpi pyörän historiaa ja pyysin hänen lupaansa avautua Hatkan värikkäästä menneisyydestä blokissani. Lupa irtosi. Täytyy rehellisyyden nimessä mainita, että kyseinen mies piti minua ilmeisen kajahtaneena yksilönä. Terävä heppu.
Kaduttaa, että tulin kysyneeksi pyörän rikkoutuneista osista. Nopeammin olisin kirjannut ylös ne ehjäksi jääneet osat. Pyörällä on tehty ilmeisen näyttävä kaatuminen, törmäykseltä kuitenkin välttyen. Historiaan palaamme tarkemmin pyörän noudon yhteydessä. Mies tuumasi lohdullisesti, että asiantuntevalla avulla pyörästä voi vielä ehkä saada toimivan. Yllytti hullua.
Olen heittäytynyt aiemminkin melko päättömiin hankkeisiin ja vaipunut epätoivoon jossain vaiheessa. Kaikki projektit on kuitenkin saatettu loppuun, vaikka persaukset ovatkin välillä viistäneet maata. Oppirahat on maksettu, korkojen kera.
Bonuspoika Ville on sitoutunut hankkeeseen. Hatkan matka tulee olemaan melkoinen reissu. 16 -vuoden ikä on hyvä lähtökohta. Nuoruuden energia yhdistettynä keski-ikäiseen hulvattomuuteen. Lopputulos voi olla melkein mitä tahansa.
Projekteistani tämä on se, josta voi tulla henkilökohtainen Waterlooni. Aiemmin olen aina ollut tinkimättömän varma onnistumisesta. Tunnistan, että nyt voi tulla pari ylimääräistä muuttujaa. Ihan vähällä ei kuitenkaan tulla luovuttamaan.

4. Kawasaki ZX10R muuttuu Hatkaksi

Pyörävainaa piharakennuksen nurkassa on mattamusta Kawasaki, pölyn peittämä tosin. Alennustila on jatkunut jo tovin ja tuo ennen niin uljas maanteiden kulkija on vähintäänkin alakuloisen oloinen. Tekstiviestillä kyselen tietoja sisareltani ja mitä enemmän kuulen pyörän kohtalosta, sitä vakuuttuneemmaksi tulen, että suoranainen velvollisuuteni on voimaannuttaa tuo surullisen hahmon kulkupeli ajokuntoon.
Netistä katselen pyörän lajitovereita. Prätkä on juuri sellainen kammotus, mitä olen aina ihmetellyt. Miten kukaan ostaa moisen persoonattoman kiitäjän? Toisaalta tuntui, että kohtalo toi tämän värkin tielleni ja naisellinen velvollisuuteni on yrittää antaa sille vähän luonnetta. Eli siis asiantuntijoiden mukaan pilata koko pyörä. Ehkä niin.
Henkisesti olin jo adoptoinut tämän surkimukseni "talliini". Minulla on patologinen taipumus nimetä asioita inhimillisillä nimillä. Esimerkkinä rakas kahviautomaattini Taavi ja nyt jo edesmennyt pölyimurini Unelma. Olin juuri pohdiskelemassa pyörähanketta ja kuuntelin samalla poikani Joken kanssa Tolkienin Hobittia äänikirjana. Äänitteellä käytiin juuri läpi hiisien miekkoja ja niiden persoonallisia ominaisuuksia. Hatka kolahti minuun välittömästi. Hatka!
Hatka oli voimakkain hiisien miekoista. Dynaaminen ja virtaviivainen. Toisaalta minua miellytti myös mielikuva siitä, miten Hatkalla voisi ottaa tarvittaessa hatkat. Mielikuvissani Hatka jo kiisi kuljettajan viitta hulmuten kohti auringonlaskua. Uskokoon tähän visiooni se joka tahtoo.

3. Pyörää etsimässä

Päätetty. Pyörä hankintaan. Etsintä alkakoon.

Olen minä joissain jutuissa melko käteväkin. Tiedonhaku internetistä on minulle jouhevaa ja luontaista. Muutamaksi illaksi vajosin internetin syövereihin. Perkasin läpi maamme moottoripyörätarjonnan läpikotaisin.  Etsin persoonallista pyörää, jossa olisi särmää. Perehdyin kromaukseen, ruiskumaalaukseen, kynäruiskumaalaukseen. Katselin vanhempia pyöriä sillä silmällä. Ei vaan kolahtanut.

Avauduin tilanteestani sisarelleni ja kuten yleensä, hänellä oli ratkaisu tarjolla. Tässä päästiin taas tähän perinteiseen ”tutun tuttu” –osastoon. Sisareni, työn raskaan raataja, tutustuu työssään sangen laaja-alaiseen asiakaskuntaan. Muuan hänen asiakkaansa oli kaatunut moottoripyöränsä päreiksi jokunen kesä takaperin. Pyörän reuhka oli kuljetettu omistajansa piharakennuksen uumeniin ja sinne se sitten oli jäänyt. Rikkinäisenä ja hylättynä.

Elämäni on ollut jokseenkin vaiherikasta ja olen päätynyt työskentelemään erityisopetuksen maailmassa. Siipeensä saaneet ja erityistä tukea tarvitsevat ovat lähellä sydäntäni. Siitähän se sitten lähti muodostumaan, projekti.

2. Perheen tuki

Ajatus oli alkanut hahmottua aivoissani. Yhdistäisin bloggaamisen ja moottoripyörän tuunauksen. Molemmat ovat minulle uusia aluevaltauksia. Lukihäiriöisenä olen aina vältellyt kirjoittamista ja kuten aiemmin mainitsin, moottoripyörät ovat minulle tuttuja kuin ydinfysiikka.

Tyylilleni uskollisena läväytin idean tuoreeltaan perheelleni kommentoitavaksi. Olen aiemmissa projekteissani kokenut vähintäänkin pilkkaa ja ivaa, mutta tämä ajatus räjäytti suorastaan pommin. Kommentit olivat paitsi epäileviä myös hilpeän huvittuneita. Tästä päättelin, että projektini on vähintään riittävän haastava. Ei muuta kuin puuhakkaasti eteenpäin.

Bonuspoikani Ville kuitenkin ymmärsi välittömästi hankkeen mahdolliset hyvät puolet, esimerkiksi tarvittavien laitteiden ja tilojen yhteiskäytön. Sisareni Päissi, joka ehkä tuntee minut parhaiten, ymmärsi heti, ettei kannata taistella turbulenssissa, vaan on helpompi liitää mukana ja ottaa kaikki mahdollinen ilo irti. Elämän leiskettä aidoimmillaan.

Ymmärrän, että perheeni vastustaa hanketta. Aikaa, rahaa ja työtä tämä kaikki tulee vaatimaan. Tarvitsen varmasti myös apua, niin fyysisesti kuin henkisesti. Projekti vaikuttaa taatusti myös läheisiini.
Ensireaktion ja vilkkaan facebook keskustelun jälkeen, he kuitenkin tukevat minua. Kuten aina.

1. Aloittamista vaille valmis

Herätessäni uuteen päivään kello 11.30 totesin heti, että peli on menetetty. Saksalaisella työmoraalilla varustettu keski-ikäinen täti-ihminen ei vaan kerta kaikkiaan kestä sitä, että nukkuu noin hävyttömän kauan. Onneksi kukaan ei nähnyt tapahtunutta. Eikä minulla todellakaan ollut tarvetta avautua aiheesta julkisesti.
Tammikuinen pakkaspäivä ja minun olisi pitänyt lähteä ulos reippailemaan, niin olisin voinut kehua suorituksellani illalla naamakirjassa. No, minä nyt sattumalta vihaan aikaisia ylösnousuja, ulkoilua pakkasessa ja liikuntaa noin yleensä. Koska päiväni oli totaalisesti pilalla, otin vielä pikku unet.
Torkkujen jälkeen makailin vielä tovin pohtien elämääni ja miettien joutilaisuuttani. Aloin pohdiskella jotain harrastusta iltojeni iloksi. Jotain totaalisen outoa ja hankalaa. Pois mukavuusalueelta. Ei kuitenkaan mitään liikunnallista tai muuten reipasta. Eikä hyödyllistä. Jotain...?
Tunnen muutamia motoristeja. Olen ihmetellyt, miksi kukaan täyspäinen sulloutuu tiukkaan ajopukuun ja hikoilee siinä kauniina kesäpäivänä. Rakastan ilmastoitua autoani ja helppoja siirtymiä paikasta toiseen. Päätäni puristaa jo muutenkin tarpeeksi, ei siihen kypärää tarvita.
Siitä se ajatus sitten lähti.
Etsin jostain moottoripyörän raadon ja astun uudelle alueelle. Autoista tiedän paljonkin. Esimerkiksi tunnistan värit ja muutamia yleisiä merkkejä ja jopa muutaman mallin. Tiedän myös, että on olemassa automaattivaihteisia ja väkisinvaihdettavia malleja. Kaikkea sellaista perusjuttua siis.
Moottoripyöristä tiedän, että ne ovat äänekkäitä ja hankalasti käytettävän oloisia. Mielestäni täysin maamme ilmastoon sopimattomia turhakkeita. Sisareni on motoristi, mutta muuten ihan järkevä. Minua kiinnostaa suuresti, miten niin älykäs ihminen voi innostua moisesta puuhastelusta.
Päätin ottaa asiasta selvää. Eihän se oikeasti voi niin vaikeaa olla!