Vihdoinkin suuri purkaus voi alkaa. Seisoimme Villen kanssa Hatkan vieressä kuin patologit vainajan äärellä konsanaan. Hiljalleen tartuimme operatiivisiin välineisiin ja suorastaan hartaana kävimme tehtävän kimppuun. Ähinää, puhketta, mietteliäitä äännähdyksiä. Vaitonaisina ojentelimme avaimia pyynnöstä ja toisinaan pyysimme apua hankalan osan irrottamisessa. Pala palalta kuorimme Hatkan yltä kaikki rikkoutuneet osat.
Ehkä meitä, ensikertalaisia, jännitti. Osien irrotus kävi yllättävän helposti. CRC ja maltillisuus olivat hyvä yhdistelmä, sillä onnistuimme työssämme aiheuttamatta lisävaurioita. Lapsena olin usein pajalla kyläsepän hanslankarina hänen tehdessään töitään. Myöhemmin, sepän kunnon huonontuessa, jouduin työskentelemään hänen ohjeistuksensa varassa. Yllättävän monta pikku kikkaa nousi selkäytimestäni. Koin suunnatonta iloa päästessäni jakamaan tätä isältäni saamaa hiljaista tietoa nyt Villelle. Sähkölaitteista en tajunnut mitään, mutta onneksi Ville hallitsi ne. Uskomaton oli se piuhojen määrä, mikä Hatkan sisältä löytyi.
Välillä tyydyin näyttämään valoa. Siinä maalipöntön päällä istuessa, valo toisessa kädessä ja olut toisessa, koin vihdoin päässeeni itseni kokoiseen ammattiin :) Vähän niin kuin vapaudenpatsas, mutta ei sitten kuitenkaan.
Purkauksen loputtua siirryimme puhdistamaan pyörää. Mikä käsittämätön määrä öljyistä maa-ainesta, linnun ulostetta ja purua. Rapsutimme, kaavimme, hankasimme ja kitkutimme. Hiljalleen Hatka alkoi näyttää kelvollisen siistiltä. Samaa ei voinut sanoa käsistämme, kengistämme ja eteisen matosta. No, rapatessa roiskuu.
Kasaaminen saattaa olla jokseenkin mielenkiintoinen operaatio ja taatusti paljon hankalampi. Ennen tätä täytyy kuitenkin hankkia melkoinen kasa osia. Illat kuluvat nyt netissä varaosia metsästäen.
Kuvia laitan illalla tänne.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kernaasti saa laittaa kommentteja blogista ja muustakin :)