16. Takaperä ja etukeula

Velde nojasi ovenkarmiin ja huokaisi. Kello näytti 01.30. Ajomatka halki Suomen näkyi habituksessa. Armoton anoppi oli ärsyttävän virkeänä ja tiedonhaluisena vastassa kysymyksineen. Olin päättänyt selvittää etujarrunestesäiliön sijoittelun logiikan. Velde teki pikaisen tilannearvion ja totesi, että parasta yrittää opettaa. Luento keulimisesta, tempuista ja jarrujen toiminnasta. Ymmärsin, noin teoriassa.
Kävimme läpi ohjausiskarin käyttötarkoituksen ja tarpeellisuuden. Helpotuin tiedosta, ettei se ole välttämätön, mikäli ei harrasta hurjailua. Olin katsonut netistä hintaa kyseiselle värkille ja todennut melko tyyriiksi härpäkkeeksi.
Vielä pikainen retki Hatkan luo varastoon, jossa Velde suoritti osien tunnistukseen liittyvän tehtävän hyväksytyin arvosanoin. Palkkioksi tästä suorituksesta päästin hänet armeliaasti ansaituille yöunille. Herätykseen oli vielä ruhtinaalliset neljä tuntia aikaa.
Itsekseni jäin pohtimaan Velden ilmeitä. Ilmeisesti käyttämäni termi takaperä ei ollut kovin onnistunut valinta. Etukeulakin sai hänen kulmakarvansa kohoamaan. Minulla lienee termistö vielä hivenen hakusessa.
Sormiani kihelmöi halu päästä purkamaan pyörää. Pakko antaa kuitenkin himon yltyä, koska papereita ei ole vielä tehty. Olemme tosin sopineet jo kaupanteon ajankohdan. Ennen tätä minun täytyy kuitenkin keplotella lisärahoitusta. Periaatehan projektissa on, että palkkarahoja ei investoida. Täytyy siis keksiä vielä jokin luova ratkaisu. Hyviä ideoita otetaan mielihyvin vastaan.