13. Piipullinen Mac Barenia

Hetki hiljaisuutta Hatkaa tuijotellen. Piipullinen Mac Barenia. Seesteinen hetki, jolloin sisäistin projektin haasteet ja mahdollisuudet. Mielikuvittelin lopputuloksen ja laadin toimintasuunnitelman. Riemastuin tästä järjestelmällisyydestäni.
Kartoitin rikkoutuneet osat, niiltä osin kun se oli mahdollista ilman purkutyötä. Laadin listaa tulevista hankinnoista ja kuvasin rikkoutuneita osia. Joukossa oli mystisiä osia, joiden nimestä, saati käyttötarkoituksesta, minulla ei ollut harmainta hainuakaan.
Latasin netistä Lontoon murteella kirjoitetun oppaan. Toivoin löytäväni teoksen "Kawasaki ZX10R for dummies", mutta jostain mystillisestä syystä kyseistä best selleriä ei ole vielä kirjoitettu.
Vietin tunteja puuhaten tiedonhaun ihmeellisessä maailmassa netin viemäreissä ja onkaloissa. Kannatti. Pystyin kartoittamaan useiden osien käyttötarkoituksen ja hintatiedot. Yleissivistykseni moottoripyöristä kasvoi huikeasti. Edelleenkään en voi ymmärtää, miksi etujarrunestesäiliö on niin ruma ja miksi se on sijoitettu niin uskomattoman typerään paikkaan. Jos joku asiasta jotain ymmärtävä voisi valaista minua kyseisen asian suhteen, olisin hyvilläni. Samoin ohjauksen iskunvaimennin ei oikein avaudu minulle, mutta jään odottamaan valaistumista.
Pyörän purkaus vaikuttaa yllättävän yksinkertaiselta. Kuusiokoloavaimia ja hylsysarjaa hyödyntämällä saadaan runsaasti aikaan. Haasteellisimmalta osuudelta vaikuttaa työkalujen etsintä mökiltä. Periaatteesta en toimi järkevästi ja osta uusia Clas Ohlsonilta. Vaikka siellä myydäänkin alennuksessa sellaista ihanaa Bachon työkalusalkkua tarvikkeineen. Sen suhteen annan himon vielä yltyä. Masokismia?
Olen hämmentynyt havainnostani osien kertakäyttöisyyden suhteen. Kyläsepän tyttärenä kuvittelin lapsekkaasti, että osia voi ja kannattaa kunnostaa. Miten naiivi olikaan. Katteet ovat helposti hajoavaa muovia. Metalliseokset ovat sellaisia, ettei niitä voi eheyttää. Jää perikunnan hitsauslaitteet toistaiseksi hyödyntämättä.
Unelmani ruiskumaalauksesta toteutunee. Pientä osumaa jotkut ehjät osat ovat matkoillaan saaneet. Tankki on kuitenkin säilynyt vauriotta :)

12. Toinen siirtymä

Sunnuntaina seisoimme hiljaisina avoimen kuomukärryn ympärillä ja ihmettelimme. Kommentteja sateli puolesta ja vastaan. En tiedä mikä on vedonlyöntisuhde hankeen onnistumisen puolesta. Parempi niin.
Illalla pakkasin koiran autoon ja matkasimme kohti etelää kärry perässä. 4,5 tuntia ja 345 km myöhemmin yhdistelmämme karautti Hämeeseen. Ei taaskaan vastoinkäymisiä. Uskomaton munkki.
Seuraavana iltana alkoi raadanta. Lumityöt varaston edustalla veivät voimani, mutta hammasta purren taistelin tieni hangen läpi. Peräkärryn kääntäminen oven eteen sujui avustettuna. Kahdestaan emme Masan kanssa tohtineet Hatkaa siirtää sisälle ja niin purjehdin lainaamaan naapurin rouvalta hänen miestään. Mies irtosi hövelisti ja pian alkoi sinänsä jännittävä vaihe: Pyörän siirto rampin avulla varastoon jokseenkin kapean oven kautta. Operaatio sujui kuin unelma. Niin Hatka asettui uuteen kotiinsa ja mielestäni se näytti heti jotenkin iloisemmalta. Lisäsin vielä vähän lämpöä, että se tuntisi olonsa kotoisaksi ja tervetulleeksi.

11. Hatkaa hakemassa

Lauantai, kolme viikkoa ajatuksen syntymisen jälkeen. Vapaa-ajan asunnolla lasten ja sisaren kanssa.
Alustavasti kaavailimme pyörän noutoa iltapäivälle, mutta muuttujia oli liikaa. Järkevät ihmisethän olisivat noutaneet pyörän valoisalla. Viisaus ei asu meissä.
Illan pimetessä vatuloimme erilaisia kombinaatioita hakureissun toteuttamiseksi. Päädyimme ratkaisuun, jossa yhdistäisimme noudon ja sisarenpojan tuparit. Seppo, Mekku, Velde, Päissi ja minä. Yhdellä autolla ja kuomukärryllä mennään ja sillä selvä. Piste.
Jossain siinä välissä, kun kävin vessassa ja pukeuduin, suunnitelma oli jälleen muuttunut. Minä olin vävyn ja kärryn kanssa etenemässä kohteeseen ja muu seurue ties missä.
Pyrytti. Kärryssä kesärenkaat. Itä-Suomessa on aina järviä kierrettävänä. Matkaa kaupungin toiselle laidalle kertyi tästä johtuen liki sata kilometriä. Usko alkoi jo hiipua. Tie kapeni kapenemistaan ja tuuli puisteli yhdistelmää. Kinokset peltoaukeiden kohdalla kasvoivat kasvamistaan. Viimein saavuimme lossille ja vain muutama kilometri myöhemmin saavutimme kohteen. Iloisen retkikuntamme toinen puolisko, Lassilla vahvistettuna, oli jo valmiina operaation toteuttamiseen.
Kuomu auki ja pyörä kyytiin. Ei ongelmia. Ihan ihmeellisen kätevästi sujui koko juttu. Ei edes sidontaliinat temppuilleet. Olihan kerrankin luksusta. Kuomu kiinni ja tupareihin. Karambolabooli oli sopivan tujua ja mehukasta. Oli ihan voittaja fiilis.
Kotiuduimme hyvässä järjestyksessä ja Hatkan ensimmäinen siirtymä oli viety onnistuneesti päätökseen. Hyvä mieli.

10. Esihysteerinen aikakausi

Oletko pelannut "En ole koskaan -peliä? Seurapeli, jossa ei välineitä kaivata. Pelaajista joku mainitsee asian, jota ei ole koskaan tehnyt. Mikäli kaikki muut ovat, saa pelaaja pisteen. Tyyliin "en ole koskaan oksentanut humalassa". Melko varma piste aikuisporukassa. Ei tosin minulle.
Vahvimpia valttejani kyseisessä pelissä ovat:

• en ole koskaan ottanut tatuointia
• en ole koskaan syönyt mustaamakkaraa
• en ole koskaan pelannut hedelmäpeliä
• en ole koskaan ajanut moottoripyörällä

Miten olen ajautunut tähän jamaan? Tonnisen Kawasakin omistajaksi? Tietäen hyvin, etten koskaan pystyisi, vaikka jostain omituisesta syystä haluaisinkin, ajamaan kyseistä värkkiä. Rohkeanko mennä kyytiin? Vävyni Velde on kokenut motoristi ja voisin harkita pientä ajolenkkiä hänen kyydissään. Ehkä. Tilapäisessä euforisessa mielentilassa?
Olen kerran olut kevarin kyydissä. Hurjassa viidentoista vuoden iässä. Matka toukokuisena yönä kaverin bileistä Hondan tarakalla kotiin. Palelsi. Nälätti. Ramasi. Masensi. Uudet, valkoiset nahkakengät menivät rospuuttoisella savitiellä pilalle. Istuin kyydissä kuin suolapatsas. Olinko kankeana kauhusta vai kylmästä. Ehkä molemmista. Melko surkeaa noin kokonaisuutena.
Myöhempinä aikoina, sukulaismiehen vimmaamana, sullouduin kerran ajoasuun. Asu oli nahkainen ja sillä oli selvästi enemmän kilometrejä takana kuin edessä. Aromeina home, hiki ja ummehtuneen aitan kombinaatio. Ajelusta ei ole jäänyt mitään muistijälkeä, mutta uskoakseni pieni lenkki pyörähdettiin, koska muistan hatarasti kuskin mutisseen myöhemmin jostain viljasäkin kyydittämisestä. Ilmeisesti en ollut ihan hiffannut kallistusten merkitystä mutkissa. Kovin lupaava ei siis tämä motoristin urani ole ollut. On minulla kuitenkin kaksi mopoa, joilla molemmilla olen ajanut. Sininen ja punainen Erkkola. Aikoinaan Koskenkorvalla sotainvalideille rakennetut. Kolmepyörää ja automaattivaihteet, maksiminopeus 25 km/h.

Hurmu ja Viima

9. Hatka ilmiintyy kuvissa

8. Arkeologisia kaivauksia

Romula, tai ulkovarasto, miten nyt halutaan kutsua. Tuo pienen pieni, mutta lämmitettävä, tila on ollut maalipurkkien, urheiluvarusteiden ja moninaisen sälän loppusijoituspaikka. Sinne aiomme kuitenkin Hatkan ängetä. Pienellä mielikuvittelulla näimme tilan siivottuna ja raivattuna. Avattuamme ulko-oven taisi molemmilta; Villeltä ja minulta, karata pieni huokaus. Mahdoton tehtävä?
Urhoollisesti kokosimme itsemme ja valoimme toisiimme rohkeutta. Kävimme puuhakkaasti toimeen.
Lajittelimme tavarat säilytettäviin, muualle kuljetettaviin ja kaatopaikalle meneviin. Aikamme pakerrettuamme löysimme nurkan! Heitimme ylävitoset ja jatkoimme kadonneiden nurkkien metsästystä. Päivän kääntyessä iltaan olimme edenneet kaivauksissa "nurkat vaiheen voittoon". Kaikki paikallistettu.
Hiljalleen selätimme tavararöykkiöt ja tunnelma oli kuin pohjalaisella painisalilla. Teimme uskomattomia löytöjä, niin hyvässä kuin pahassa. Miten paljon materiaa voi olla pienessä varastossa? Lopputulos oli huikaisevan siisti ja järjestyksessä oleva tila, johon hyvällä sovulla mahdumme kaikki kolme kerralla. Hatka, Ville ja minä.
Samaan aikaan toisaalla tehtiin myös kaivauksia. Hatkan omistaja etsi papereita, avaimia ym. tykötarpeita kaupantekoa varten. Ystävällinen setä lähetti meille kännykällä kuvia Hatkasta. Kyllä, tämä odotus on ehdottomasti raskauteen verrattava tila ja nyt oltiin ultraäänessä. Kuvat olivat sinänsä paljon puhuvia, mutta yhtä hankalaa kuin ultran kuvista on hahmottaa valmis pienokainen, oli näistä kuvista hahmottaa uljakka kulkupeli. Pari kertaa tuli nielaistua kuvia katsellessa. Kauhusta sekä liikutuksesta.

7. Gravidi

Kuten kaikki emot kautta aikojen, valmistaudun uuteen elämään asiaankuuluvalla hartaudella. Aika ennen Hatkan saapumista on mielessäni selkeä raskausaika. Toistaiseksi ilman närästystä, tosin. Ajatukset ovat tulevassa ja vähän jännittää. Odotus on kuitenkin täynnä iloa ja riemua.
Villen kanssa laadimme tiimisopimuksen. Muu perhe on sitoutunut YYA -sopimuksella.
Tiimimme suuntasi kohti miehisyyden mekkaa. Vietimme tuntikausia hiljentyen miesten härpäkkeitä myyvillä osastoilla ja Motonetissa otimme hatut pois päästä.
Mikä elämys! Naiset, oletteko koskaan kiertäneet moottoritarvikeosastolla? Miehet, jotka innokkaasti käyttävät hyväkseen tilaisuuden rienata naisten lajinmukaista käytöstä eli shoppailua, vasta syntisiä ovatkin. Tämä katala kaksinaismoralismi paljastui minulle koko karuudessaan Motonetin hyllyjen välissä. Hartaan näköiset miehet hivelivät ja hypistelivät osia ja työkaluja hurmoksellinen hymy huulillaan. Availivat puteleita ja tuoksuttelivat niiden sisältöjä haaveellisen näköisinä.
Ruokakaupan perusostokset pikaisella gallupilla tutkittuna ovat maitoa, leipää, leikkelettä ja jugurttia. Vakoiluni perusteella miesten tavarataivaan suosikit ovat CRC, ilmastointiteippi, ruuvit ja Wunderbaumi. Todellakin, miehet oikeasti ostavat tuoksuvia- ja tuoksuttomia (!) ilmanraikastimia. Olen paljastanut itselleni miesten salaliiton. Tulen jatkossakin raportoimaan huomioistani täällä. Pysykää, naiset, tutkalla :)
Pyhiinvaellusmatkamme todellinen tarkoitus oli listata hankintoja, joita tulemme tarvitsemaan perustyöskentelyssä. Kemikaalit ja varaosat odottavat hamassa tulevaisuudessa.
Meillä oli automaattisesti roolitus selvillä. Ville tutki ylähyllyt ja minä alahyllyt. Ville tiesi hämmentävän paljon useista eri asioista. Vaihtoehtoisesti minä en tiennyt juuri mistään mitään. Muutamiin kysymyksiin tarvitsimme myyjän apua ja tässä oli minun hetkeni loistaa. Marssin tomerasti myyjä polon luokse ja aloin tentata. Sliipatut miehet olivat niin kauhuissaan jouduttuaan keski-ikäisen täti-ihmisen väijytykseen, että auliisti paljastivat kaikki miestenmaailman salaisuudet. Tosin he käyttivät siinä salaista koodikieltä, jota naisen aivot eivät pysty tulkkaamaan selkokielelle. Ville on toistaiseksi nuorukainen, eivätkä miehet paljasta salaisuuksiaan nuorukaisille, koska tietävät, että heidät jyrätään pian näiden nälkäisten leijonien toimesta. Ville kuitenkin ymmärtää "miestä" ja niin hän lymyili hyllyjen välissä kätkien kaikki kuulemansa tiedonmuruset mieleensä. Myyjän paettua ensimmäisen tilaisuuden tullen paikalta, Ville suomensi minulle saamani vastaukset. Oltiin me ovelia!
Kauppakierros vastasi synnytysvalmennusta.

6. Rahoitus järjestelyistä

Hatka, vaikka toimimaton onkin, ei suinkaan ilmaiseksi vaihda omistajaa. Eikä sukanvarressa sattumoisin ole ylimääräistä. Pohdin rahoituksen ongelmaa suhteessa projektin ideologiaan. Olen aikeissa tehdä romusta kunnollista. Samalla aion tehdä kasvumatkaa etsimällä rajojani ja siedättämällä itseäni kohtaamaan haasteita. Jotenkin tuntui turhan helpolta ja itsestään selvältä säästää palkasta ja investoida pyörään. Suorastaan moraalitonta hurvittelua.
Olen innokas kierrättäjä ja luuhaan kirpputoreilla, nettihuutokaupoissa, osto/myyntipalstoilla törkeän paljon. Tunnustan. Itse en ole jaksanut omaisuuttani realisoida, vaan lahjoitan nopeasti ylimääräiset tavarani pois. Kirpparilla en siis pääse tiliä tekemään. Löytyisikö jotain muuta ansainta keinoa?
Heureka! Minulla on koruja, joita en kuunaan tule käyttämään. Jostain tietovirrasta aivojeni tippaleipään on jäänyt huomio siitä, että kullan maailmanmarkkinahinta on melko korkealla. Ei muuta kuin krumeluurit esiin ja kaupoille.
Tutustuin kultabisnekseen ja vertailtuani alan toimijoita ryhdyin toimiin. Kilpailutin vielä paikalliset ostajat ja lopulta vaihdoin koruni rahaksi. Kohtalainen pesämuna pyöräkauppoihin on nyt siis kasassa. Samalla paljastui, että minua on huijattu. Vuosikymmenten takaiset petokset valkenivat kullanarvioinnissa. Lahjaksi saamistani koruista osa paljastui kullatuksi hopeaksi. Arvotonta kissankultaa. Vähän sapetti, mutta toisaalta olenhan minäkin melko härski kun myin lahjani. Ei siis auta katkeroitua.
Seuraavaksi muistin kolikkopankkini. Minulla on tapana säilöä taskuista löytyvät suljut ns. matkakassaan. Sieltä olen sitten ammentanut ekstra rahaa reissuun lähtiessä. Tuskin sinne suuria summia on ehtinyt kertyä, mutta lisänä se on rikka rokassa. Tämäkin projekti on matka, joten rahat menevät vielä oikeaan kohteeseen.
Vielä puuttuu rahaa hankintakassasta ja varaosiin ynnä muihin hilavitkuttimiin pitää varata vähintään ostohinnan verran lisää. Täytyy ruveta mielikuvittelemaan uusia rahoituskanavia.
Muistuu suloisesti mieleen Villen aikoinaan isoveljiensä suunnitelmia kuunneltuaan lohkaisema viisaus: Ideoita on, rahaa ei.
Osa hankkeen mielekkyyttä tulee olemaan ongelmanratkaisujen keksiminen. Luovaa hulluutta ja mielen pinnistelyä odotettavissa.

5. Kontakti myyjään

Sisaren toimittua ansiokkaasti välvouhkana (=puhemies) aikansa, päätin voimaantua ja soittaa Hatkan nykyiselle omistajalle. Tomeran oloinen setä vastasi puheluun ja pääsi kiitettävän nopeasti kartalle keskustelun tarkoitusperistä. Kyselin pyörästä ja kerroin projektista. Kävimme läpi pyörän historiaa ja pyysin hänen lupaansa avautua Hatkan värikkäästä menneisyydestä blokissani. Lupa irtosi. Täytyy rehellisyyden nimessä mainita, että kyseinen mies piti minua ilmeisen kajahtaneena yksilönä. Terävä heppu.
Kaduttaa, että tulin kysyneeksi pyörän rikkoutuneista osista. Nopeammin olisin kirjannut ylös ne ehjäksi jääneet osat. Pyörällä on tehty ilmeisen näyttävä kaatuminen, törmäykseltä kuitenkin välttyen. Historiaan palaamme tarkemmin pyörän noudon yhteydessä. Mies tuumasi lohdullisesti, että asiantuntevalla avulla pyörästä voi vielä ehkä saada toimivan. Yllytti hullua.
Olen heittäytynyt aiemminkin melko päättömiin hankkeisiin ja vaipunut epätoivoon jossain vaiheessa. Kaikki projektit on kuitenkin saatettu loppuun, vaikka persaukset ovatkin välillä viistäneet maata. Oppirahat on maksettu, korkojen kera.
Bonuspoika Ville on sitoutunut hankkeeseen. Hatkan matka tulee olemaan melkoinen reissu. 16 -vuoden ikä on hyvä lähtökohta. Nuoruuden energia yhdistettynä keski-ikäiseen hulvattomuuteen. Lopputulos voi olla melkein mitä tahansa.
Projekteistani tämä on se, josta voi tulla henkilökohtainen Waterlooni. Aiemmin olen aina ollut tinkimättömän varma onnistumisesta. Tunnistan, että nyt voi tulla pari ylimääräistä muuttujaa. Ihan vähällä ei kuitenkaan tulla luovuttamaan.

4. Kawasaki ZX10R muuttuu Hatkaksi

Pyörävainaa piharakennuksen nurkassa on mattamusta Kawasaki, pölyn peittämä tosin. Alennustila on jatkunut jo tovin ja tuo ennen niin uljas maanteiden kulkija on vähintäänkin alakuloisen oloinen. Tekstiviestillä kyselen tietoja sisareltani ja mitä enemmän kuulen pyörän kohtalosta, sitä vakuuttuneemmaksi tulen, että suoranainen velvollisuuteni on voimaannuttaa tuo surullisen hahmon kulkupeli ajokuntoon.
Netistä katselen pyörän lajitovereita. Prätkä on juuri sellainen kammotus, mitä olen aina ihmetellyt. Miten kukaan ostaa moisen persoonattoman kiitäjän? Toisaalta tuntui, että kohtalo toi tämän värkin tielleni ja naisellinen velvollisuuteni on yrittää antaa sille vähän luonnetta. Eli siis asiantuntijoiden mukaan pilata koko pyörä. Ehkä niin.
Henkisesti olin jo adoptoinut tämän surkimukseni "talliini". Minulla on patologinen taipumus nimetä asioita inhimillisillä nimillä. Esimerkkinä rakas kahviautomaattini Taavi ja nyt jo edesmennyt pölyimurini Unelma. Olin juuri pohdiskelemassa pyörähanketta ja kuuntelin samalla poikani Joken kanssa Tolkienin Hobittia äänikirjana. Äänitteellä käytiin juuri läpi hiisien miekkoja ja niiden persoonallisia ominaisuuksia. Hatka kolahti minuun välittömästi. Hatka!
Hatka oli voimakkain hiisien miekoista. Dynaaminen ja virtaviivainen. Toisaalta minua miellytti myös mielikuva siitä, miten Hatkalla voisi ottaa tarvittaessa hatkat. Mielikuvissani Hatka jo kiisi kuljettajan viitta hulmuten kohti auringonlaskua. Uskokoon tähän visiooni se joka tahtoo.

3. Pyörää etsimässä

Päätetty. Pyörä hankintaan. Etsintä alkakoon.

Olen minä joissain jutuissa melko käteväkin. Tiedonhaku internetistä on minulle jouhevaa ja luontaista. Muutamaksi illaksi vajosin internetin syövereihin. Perkasin läpi maamme moottoripyörätarjonnan läpikotaisin.  Etsin persoonallista pyörää, jossa olisi särmää. Perehdyin kromaukseen, ruiskumaalaukseen, kynäruiskumaalaukseen. Katselin vanhempia pyöriä sillä silmällä. Ei vaan kolahtanut.

Avauduin tilanteestani sisarelleni ja kuten yleensä, hänellä oli ratkaisu tarjolla. Tässä päästiin taas tähän perinteiseen ”tutun tuttu” –osastoon. Sisareni, työn raskaan raataja, tutustuu työssään sangen laaja-alaiseen asiakaskuntaan. Muuan hänen asiakkaansa oli kaatunut moottoripyöränsä päreiksi jokunen kesä takaperin. Pyörän reuhka oli kuljetettu omistajansa piharakennuksen uumeniin ja sinne se sitten oli jäänyt. Rikkinäisenä ja hylättynä.

Elämäni on ollut jokseenkin vaiherikasta ja olen päätynyt työskentelemään erityisopetuksen maailmassa. Siipeensä saaneet ja erityistä tukea tarvitsevat ovat lähellä sydäntäni. Siitähän se sitten lähti muodostumaan, projekti.

2. Perheen tuki

Ajatus oli alkanut hahmottua aivoissani. Yhdistäisin bloggaamisen ja moottoripyörän tuunauksen. Molemmat ovat minulle uusia aluevaltauksia. Lukihäiriöisenä olen aina vältellyt kirjoittamista ja kuten aiemmin mainitsin, moottoripyörät ovat minulle tuttuja kuin ydinfysiikka.

Tyylilleni uskollisena läväytin idean tuoreeltaan perheelleni kommentoitavaksi. Olen aiemmissa projekteissani kokenut vähintäänkin pilkkaa ja ivaa, mutta tämä ajatus räjäytti suorastaan pommin. Kommentit olivat paitsi epäileviä myös hilpeän huvittuneita. Tästä päättelin, että projektini on vähintään riittävän haastava. Ei muuta kuin puuhakkaasti eteenpäin.

Bonuspoikani Ville kuitenkin ymmärsi välittömästi hankkeen mahdolliset hyvät puolet, esimerkiksi tarvittavien laitteiden ja tilojen yhteiskäytön. Sisareni Päissi, joka ehkä tuntee minut parhaiten, ymmärsi heti, ettei kannata taistella turbulenssissa, vaan on helpompi liitää mukana ja ottaa kaikki mahdollinen ilo irti. Elämän leiskettä aidoimmillaan.

Ymmärrän, että perheeni vastustaa hanketta. Aikaa, rahaa ja työtä tämä kaikki tulee vaatimaan. Tarvitsen varmasti myös apua, niin fyysisesti kuin henkisesti. Projekti vaikuttaa taatusti myös läheisiini.
Ensireaktion ja vilkkaan facebook keskustelun jälkeen, he kuitenkin tukevat minua. Kuten aina.

1. Aloittamista vaille valmis

Herätessäni uuteen päivään kello 11.30 totesin heti, että peli on menetetty. Saksalaisella työmoraalilla varustettu keski-ikäinen täti-ihminen ei vaan kerta kaikkiaan kestä sitä, että nukkuu noin hävyttömän kauan. Onneksi kukaan ei nähnyt tapahtunutta. Eikä minulla todellakaan ollut tarvetta avautua aiheesta julkisesti.
Tammikuinen pakkaspäivä ja minun olisi pitänyt lähteä ulos reippailemaan, niin olisin voinut kehua suorituksellani illalla naamakirjassa. No, minä nyt sattumalta vihaan aikaisia ylösnousuja, ulkoilua pakkasessa ja liikuntaa noin yleensä. Koska päiväni oli totaalisesti pilalla, otin vielä pikku unet.
Torkkujen jälkeen makailin vielä tovin pohtien elämääni ja miettien joutilaisuuttani. Aloin pohdiskella jotain harrastusta iltojeni iloksi. Jotain totaalisen outoa ja hankalaa. Pois mukavuusalueelta. Ei kuitenkaan mitään liikunnallista tai muuten reipasta. Eikä hyödyllistä. Jotain...?
Tunnen muutamia motoristeja. Olen ihmetellyt, miksi kukaan täyspäinen sulloutuu tiukkaan ajopukuun ja hikoilee siinä kauniina kesäpäivänä. Rakastan ilmastoitua autoani ja helppoja siirtymiä paikasta toiseen. Päätäni puristaa jo muutenkin tarpeeksi, ei siihen kypärää tarvita.
Siitä se ajatus sitten lähti.
Etsin jostain moottoripyörän raadon ja astun uudelle alueelle. Autoista tiedän paljonkin. Esimerkiksi tunnistan värit ja muutamia yleisiä merkkejä ja jopa muutaman mallin. Tiedän myös, että on olemassa automaattivaihteisia ja väkisinvaihdettavia malleja. Kaikkea sellaista perusjuttua siis.
Moottoripyöristä tiedän, että ne ovat äänekkäitä ja hankalasti käytettävän oloisia. Mielestäni täysin maamme ilmastoon sopimattomia turhakkeita. Sisareni on motoristi, mutta muuten ihan järkevä. Minua kiinnostaa suuresti, miten niin älykäs ihminen voi innostua moisesta puuhastelusta.
Päätin ottaa asiasta selvää. Eihän se oikeasti voi niin vaikeaa olla!