keskiviikko 27. helmikuuta 2013

22. Ajonesto


Nuoruudessani ajonesto tarkoitti sitä, että ei ollut rahaa bensaan. Muistikuvieni mukaan paikallisia nuorukaisia ei koskenut säännökset iästä (mopokorttia ei varmaan edes vaadittu), kypärästä, nopeudesta tai edes selvin päin olemisesta. Kun paikalliselle tanssilavalle siirryttiin pikkuteitä pitkin, oli aivan normaalia, että pyörän päällä kulki porukkaa niin monta kuin siihen suinkin mahtui, eli neljä henkilöä. Vauhtia ja vaarallisia tilanteita piisasi.

Hatkan ajonesto onkin sitten vähän modernimpi versio. Pääavain on tietystikin katkennut virtalukon sisälle. Onneksi tämä punapäisen master -avaimen pää koodeineen on tallessa. Toista avainta ei tietenkään ole, vain pelkkä jyrsimätön aihio siitä. Onneksi vävy on työnsä kautta perehtynyt avainten koodauksiin. Muuten olisi voinut vierähtää tovi jos toinenkin netissä selaillen.
Nyt selvisin sillä, että selvitin ajoneston toimintaperiaatteen ja tentin sen hänelle suullisesti. Väittää, peeveli soikoon, että minun pitää oikeasti prosessin omistajana ymmärtää nämä kuviot. Suomessa nämä koodaukset ja uusien avainten valmistuksen hoitaa, käsittääkseni monopoliasemassa oleva, Mikkeliläinen Lukkosepät. Vävyn kautta asia hoidettiin niin, että avain sunnuntaina ohi ajaessa postilaatikkoon ja seuraavalla viikolla nouto. Olisi varmaan järjestynyt postitsekin, mutta tämä toimi tällä kertaa näppärästi näin.

Osia odotellaan maailmalta edelleen. Hankkimatta on edelleen takahäkki, takavilkut, etujarrunestesäiliö, oikea etujalkatappirunko sekä takahäkki ja ohjausiskari (löytyvät tosin jenkeistä käytettynä, mutta hinta on vähän kallis).

Rahoituksesta sen verran, että muistin omistavani mikroskooppisen pienen, mutta tähän hankkeeseen riittävän osakesalkun. Realisoimalla sen saamme hankkeen saatetuksi loppuun saakka. Kullasta ja "hiomattoman timantin" myynnistä saadut rahat alkaa olla käsitelty. Kustannusarvio näyttäisi kuitenkin pysyvän hyvin kasassa, vaikka pieniä yllätyksiä vielä löytyisikin.

1 kommentti:

  1. Näin se homma etenee,..ja näköjään melko nopealla tahdilla,..Vappuna ajelulle ???? Riku

    VastaaPoista

Kernaasti saa laittaa kommentteja blogista ja muustakin :)