Pyörävainaa piharakennuksen nurkassa on mattamusta Kawasaki, pölyn peittämä tosin. Alennustila on jatkunut jo tovin ja tuo ennen niin uljas maanteiden kulkija on vähintäänkin alakuloisen oloinen. Tekstiviestillä kyselen tietoja sisareltani ja mitä enemmän kuulen pyörän kohtalosta, sitä vakuuttuneemmaksi tulen, että suoranainen velvollisuuteni on voimaannuttaa tuo surullisen hahmon kulkupeli ajokuntoon.
Netistä katselen pyörän lajitovereita. Prätkä on juuri sellainen kammotus, mitä olen aina ihmetellyt. Miten kukaan ostaa moisen persoonattoman kiitäjän? Toisaalta tuntui, että kohtalo toi tämän värkin tielleni ja naisellinen velvollisuuteni on yrittää antaa sille vähän luonnetta. Eli siis asiantuntijoiden mukaan pilata koko pyörä. Ehkä niin.
Henkisesti olin jo adoptoinut tämän surkimukseni "talliini". Minulla on patologinen taipumus nimetä asioita inhimillisillä nimillä. Esimerkkinä rakas kahviautomaattini Taavi ja nyt jo edesmennyt pölyimurini Unelma. Olin juuri pohdiskelemassa pyörähanketta ja kuuntelin samalla poikani Joken kanssa Tolkienin Hobittia äänikirjana. Äänitteellä käytiin juuri läpi hiisien miekkoja ja niiden persoonallisia ominaisuuksia. Hatka kolahti minuun välittömästi. Hatka!
Hatka oli voimakkain hiisien miekoista. Dynaaminen ja virtaviivainen. Toisaalta minua miellytti myös mielikuva siitä, miten Hatkalla voisi ottaa tarvittaessa hatkat. Mielikuvissani Hatka jo kiisi kuljettajan viitta hulmuten kohti auringonlaskua. Uskokoon tähän visiooni se joka tahtoo.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kernaasti saa laittaa kommentteja blogista ja muustakin :)